1. tammikuuta 2012

Topparukkaset esikoiselle

Tänään sen muistin, pussissa odottaa valmiiksi leikatut palat topparukkasiin! Ja olihan homma jo hieman pidemmälläkin - vanuvuorin olin harsinut fleecevuoripaloihin kiinni ja ensimmäiseksi ommeltava sauma oli nuppineuloin kiinnitetty. Nappasin siis ompelukoneen esille heti vuoden ekana päivänä ja aloin huristella. Kun nyt täällä on kerta lunta (ihan vähän) ja pakkastakin pari astetta niin saattaa olla rapaleikkejä kestämättömille rukkasille käyttöä. Ohje: Suuri Käsityölehti 10/2001 ja samalla ohjeella tein reilu vuosi sitten rukkaset. Nuo rukkaset on olleet tosi mieluisat ja esikoinen on pitänyt niitä paljon :D Viime vuonna tein nuo rukkaset ohjeen suurimmalla kaavalla, tänä vuonna lisäsin saumavaroja hiukka joka suuntaan. Rukkaset on hiukan reilut esikoiselle, mutta tuskinpa käsi kutistumaanpäin on. Mulle rukkaset on turhan naftit.

Taas sen sain muistaa, miten ärsyttävää on ommella kahta PUL-kangasta yhteen, oikeat puolet vastakkain. Voi jestas kun ne ei meinaa totella, ei sitten millään! Onneksi nuo rumat saumat ei kuitenkaan tule näkyville vaan jäävät kuosikankaan ja vuorin väliin, pääasia että ompeleet pitävät.

Näissä rukkasissa siis kuosina Finnskog -PUL ja sisäpuolella mustaa fleeceä (kangasjemmasta), välissä vanuvuori. Tosta suuosasta en saa nättiä tekemälläkään... mutta eiköhän nämä pihaleikeissä vältä.


Kiitoksia kaikille blogin lukijoille ja satunnaisille seikkailijoille menneestä vuodesta 2011! Toivottavasti Käsin tehdyt kiinnostaa teitä tänäkin vuonna :) Tästä blogin sadannestaviidennestäkymmenennestä (150) blogin postauksesta on hyvä aloittaa uusi ja ahkera käsityövuosi!

Työn alla on jo seuraava ompelus ;) Ja kaapissa odottelee edelleen se vauvanmyssy neulojaansa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti